Monologi
Sorjakka on kylän kaunein nainen, ja koska olenhan minä kylän
komein mies, en tule koskaan hyväksymään minulle sattuneita vääryyksiä. Tiedän
kuitenkin nyt sen, ettei kaikkiin naisiin ole luottamista, ja voin vain hautoa
kostoani. Varmaa nimittäin on, että kostaa tulen.
Myönnettäköön, ehkä lähestymisyritykseni eivät menneet aivan
nappiin. Mutta olen mies parhaassa iässä! Tarvitsen edustuskelpoisen vaimon
itselleni, ja nyt kun olen arvioinut kylän naistarjonnan (miesehdokkailla
kasvaa liikaa partaa makuuni), olen tullut siihen lopputulokseen, että minulla
on oikeus Sorjakkaan. Kummaa kyllä, Sorjakka ei tunnu aivan ymmärtävän tätä.
Voi naisia.
Uskoin niin että ensimmäinen yritys toimisi, kuka tahansa muu
olisi kaatunut syliini! Sorjakka ei ole koskaan oikein kiinnittänyt minuun
huomiota, olen epäillyt lievää likinäköisyyttä, ja aina kun olen kutsunut
häntä, hän on rientänyt toiseen suuntaan. Siksi pidin loogisena vaihtoehtoa sitä,
että menisin vain suoraan hänen talolleen, tiedottamaan asiani.
Tuona kesäaamuna siis marssin hänen perheensä kodin ovelle.
Koputin kolmasti ja vilkaisin vielä taskupeiliini varmistaakseni hiusteni
moitteettoman asennon, mutta oven avasikin se inhottava otus. Sorjakan
rupikonnaakin rumempi sisko, Kalvakka, seisoi kauheana edessäni. Kalvakka ei
ole lainkaan isosiskonsa kaltainen. Paksujen vaaleiden hiusten tilalla kasvaa
jotain, joka muistutti risukasaa, ja hänen pitkän, terävän nenänsä varteen
olisin voinut ripustaa vaikka takkini.
Kalvakka ei sanonut sanaakaan, tuijotti vain, joten
herrasmiehenä pyysin: ”Hae siskosi äläkä katso minua, sinä luonnoton olio.”
Kalvakka ei värähtänytkään, mutta kääntyi silti, ja kiireettä
katosi talon syövereihin. Ja kuinka ollakaan, tuo saasta sai jotain hyvää
aikaiseksi, kun tulevien poikieni äiti seisoi vihdoin edessäni.
Sorjakkakaan ei sanonut sanaakaan! Kenties minun kohtaamiseni
näin läheltä vain on naisille lamaannuttavaa. Luonnollisesti pyrin siis
tekemään lempeän ja tunnustelevan aloituksen.
”Sorjakka, tulisitko vaimokseni?”
Vaikka olenkin lyömätön naistenmies, en aivan osannut tulkita
sitä, kuinka Sorjakan silmät laajenivat isoiksi lautasiksi. Mutta, kylän
parhaana metsästäjänä, tiesin kyllä mitä tarkoittaa, kun hänen silmänsä
kissapedon lailla kaventuivat teräviksi viiruiksi. Jokseenkin kömpelö askeleeni
taaksepäin pelasti minut yllättävän voimakkaalta oven läimäytykseltä.
Jos vain naisten aivot olisivat yhtä kehittyneet kuin
miesten, olisi tämäkin sotku vältetty.
Toinen kohtaamisemme, tai ainakin yritykseni, olisi myös
voinut sujua sulavammin. Joka lauantai tuleva puolisoni menee torille. Hän
ostaa hirveä, kaurista, karhua, sekä jotain vihannesvälttämättömyyksiä.
Seurasin häntä sivummalta, kun hän punnitsi ties mitä
porkkanoita ja muita hedelmiä käsissään. Miehekkäin lähestymistapa olisi ollut
kaapata Sorjakka syliini ja viedä hänet suoraan hänen uuteen kotiinsa.
Tunnen vieläkin sen jäätävän kylmän tunteen selässäni (ja
muissakin ruumiinosissani) kun aloin lähestymään Sorjakkaa. Minun oli pakko
pysähtyä, sillä vaikka päivä oli lähes yhtä lumoava kuin minä, jäseneni
tuntuivat surkastuvan käyttökelvottomiksi.
Kun seisoin kangistuneena torin keskellä, lähti Sorjakka
edestäni kävelemään. Uhkea ääneni kuivui kurkkuuni, enkä pystynyt liikkumaan,
kun Sorjakka loittoni taas kerran yhä kauemmas ja kauemmas minusta. Hänen
vierellään, yhtä iljettävänä kuin rutto tai köyhät ihmiset, kulki Kalvakka,
joka vilkaisi suoraan minuun, ennen katoamistaan siskonsa kanssa väenpaljouteen.
Minun olisi pitänyt tietää silloin. Kaikkiin naisiin,
varsinkaan rumiin, ei ole luottamista.
Uusi ulkomuotoni ällöttää minua. Mutta tätä voimaa, jonka
tämä kirous on minulle langettanut, tulen käyttämään repiäkseni sen korpin
kappaleiksi.
Kuten vanhat ja viisaat sanoivat aikoinaan; kolmahin kerta
kertoo totuuden. Lähdin seuraamaan Sorjakkaa tämän päästyä opistoltaan.Sorjakka
poikkesi tällä kertaa metsän läpi, karhunmetsästyskausi oli juuri päättynyt,
joten metsässä oli turvallista jopa niin heikoille olennoille kuin naisille.
Metsä syveni tiheämmäksi ja tunsin saman tunteen, jonka tunnen nytkin.
Suoranainen ärsyyntymys kihelmöi sormissani. Tunsin itseni kiihtyvän vihasta,
kun ajattelin tämän olevan vihdoin minun tilaisuuteni, minun oikeuteni, eikä
kukaan veisi sitä minulta.
Toki juuri sillä hetkellä Kalvakka ilmestyi eteeni, ties
mistä, maan alta itse pirun valtakunnasta, ja vannon, olisin repinyt hänen
päänsä irti, ellei hän olisi roikottanut kädessään toista irti revennyttä
päätä. Kalvakan kalmankalpeat laihat kädet olivat karhun veren peitossa, ja
karhu itse vain pään osaltaan Kalvakan sormissa. Kenties hänen rumuutensa
hetkellisesti lamaannutti minut, sillä pelästynyt en, varsinkaan mitään naista.
En silti ehtinyt reagoimaan, kun Sorjakka kamalan rääkäisyn taustoittamana
heilautti verisen pään minua kohti, ja kun pää osui minuun, peityin yltäpäältä
eläimen vereen. Jalkani pettivät altani. Suuni täyttyi karvoilla.
Yhtä arvokas mies kuin minä, ei ansaitse muuttua karhuksi.
Ansaitsen enemmän. Ansaitsen Sorjakan, mutta ennen häntä, ansaitsen kostoni.
Ilona Tyystjärvi
Käpy
Viljely ja keruu:
Käpy viihtyy kaikkialla, käpy ei välitä. Käpy kerätään
kokonaisena, koska silloin siitä saa kaiken hyödyn irti.
Myytit ja taiat:
Muinaiset korsolaiset uskoivat, että heittämällä kylän pappia
kävyllä silmään pääsee hyviin naimisiin. Käpyä on käytetty myös painajaisten
karkottamiseen asettamalla 34 käpyä tyynyn alle.
Paranormaali taso:
Käpy pystyy välittämään viestejä kuolleilta kotieläimiltä ja monet
väittävät käpyjen myös pystyvän teleporttaamaan.
Terveys:
Ennen muinoin suomalaiset pureksivat käpyjä nälkäänsä ja sen
sanotaan olevan hyvin kuitupitoinen.
Varoitukset:
Kävyt aiheuttavat suurta kipua, jos niiden päälle astuu
paljain jaloin.
Petra Invenius
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti